Yhdistyksen historia

Yhdistyksen norulogo

Suomen Kielipolku SLI ry


Alkujaan perustettiin Pirkanmaan Dysfasiayhdistys ry vuonna 1988.

Vuosina 2014-2017 yhdistys toimi nimellä Pirkanmaan Kielipolku ry.


Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja vanha toiminta-alue oli Pirkanmaa. Yhdistyksellä oli alussa vertaistukikerhot Tampereella ja Sastamalassa. 2000-luvun alussa kerhoja on ollut myös Akaassa, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Parkanossa, mutta ne loppuivat.

Vuoden 2018 alusta alkaen yhdistys on ollut valtakunnallinen Suomen Kielipolku SLI  ry. Toiminta-ajatuksena on tarjota vertaistukea myös niissä maakunnissa, joissa ei ole toimivaa omaa kielihäiriö paikallisyhdistystä. Jotta valtakunnallinen toiminta on mahdollista, yhdistys haki STEA hankerahoitusta tämän uuden valtakunnalllisen toiminnan toteuttamiseen ja tarvittavan henkilökunnan palkkaamiseen. Hankerahoitus saatiin vuonna 2019 ja toimintaan palkattiin projektityöntekijät Hannu Lehto ja Eija Heikura.

Vuonna 2019 alkoi uusi vertaistoiminta Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Seinäjoella ja Vaasassa.

Vuonna 2020 toiminta laajeni edelleen Kokkolaan ja Turkuun, mutta sitten tuli Covid-19 pandemia. Rajoitusten aikana toimintaa siirrettiin verkkotapaamisiin ja WhatsAppiin.

Nykyään vertaiskerhot toimivat Tampereella, Vaasassa, Oulussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Kokkolassa, ja Turussa.

Yhdistyksellä on nyt toimipiste Oulussa. Kumppanuuskeskuksen rakennuksen kolmannessa kerroksessa, Huone S322. 

 

Tule mukaan:

https://www.kielipolku.info/toiminta/